INTOHIMOSTA PUUNTYÖSTÖÖN

Perustin Retulansaaren Puusepät Oy:n vuonna 2010 toteuttaakseni intohimoani perinteiseen käsityöammattiin. Vuosien saatossa yritys on kasvanut luontevasti yhden miehen verstaasta kolmen hengen puusepänliikkeeksi. Tekemisen vahvuusalueiksi ovat vakiintuneet korkealaatuiset mittatilauskalusteet, oman malliston design pöydät, erikoismittaiset ovet ja ikkunat sekä vaativien kohteiden asennuspalvelu.

Verstaamme sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Retulansaaressa 1700-luvulla rakennetussa harmaakivinavetassa. Luonnon läheisyys inspiroi minua ja vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme muodostaen tärkeimmät arvomme: vastuullisuus, luotettavuus ja joustavuus.

Kunnioitamme luontoa kaikessa tekemisessämme. Tiedämme käyttämämme puutavaran alkuperän ja pyrimme käyttämään luonnonmukaisia pintakäsittelyaineita. Jalostamme mahdollisimman paljon lähiseudun puutavaraa omassa vannesahassamme ja näin suurin osa käyttämästämme pihlajasta kasvaa omissa metsissä. Sahaamme myös mäntyä, mitä käytämme ovien ja ikkunoiden raaka-aineena, ja muita puulajeja.

Vuoden 2018 aikana kehitetty oma jokipöytä-mallisto yhdistää puun kaunista ja karua orgaanista muotoa ekologiseen epoksiin. Jokaisesta käyttämästämme tukista ja lankusta löytyy yksityiskohtia, joita korostamalla ja huomioimalla saamme tuotua puun luonnetta ja karismaa esiin. Tällä takaamme sen, että kaikki jokipöytä-malliston tuotteet ovat uniikkeja yksilöitä eikä kahta samanlaista pöytää ole mahdollista valmistaa.

Juuso L.

YHTEYSTIEDOT

Retulansaaren Puusepät Oy

Retulansaarentie 223

13800 Katinala

+358 (0)50 5176788

myynti@resapuu.fi

Instagram: @resapuu_official